torstai 5. joulukuuta 2013

Pulled Pork

Olen kyllä yksi maailman huonoimmista bloginpitäjistä. Ihan hirmuisesti on reseptejä ja kuvia jonossa mutta kun ei vaan saa aikaiseksi alkaa kirjoittamaan. Olen saanut muutaman huomautuksen laiskuudestani päivittää blogiani, jotenpa ajattelin nyt vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni :) Ponnistuslautana toimi myös toki eilen valmistamani todella onnistunut pulled pork eli se nyhtösika.
Kyseinen possu oli ensimmäinen pulled pork kokeiluni ja käytin siihen kohtuullisen paljon aikaa reseptien etsimiseen ja valkkaamiseen, sekä tietysti myös itse ruoka on jokseenkin aikaavievää juuri tällä reseptillä. Nyt haluan jakaa tämän kokemuksen kanssanne.

Mutta tosiaan, idea tähän kokeiluun lähti kaupassa kun huomasin porsaan lavan olevan tarjouksessa. Todella harvoin valmistan porsaasta yhtään mitään, mutta kun sika suorastaan hyppäsi itse koriin niin otin haasteen vastaan. Ja ku halavala saa. Sitten hippulat vinkuen kotiin etsimään netistä vinkkejä. Olin jo päättänyt että paistan sian yöllä niin että se on aamulla valmista. Paistoajoissa on todella suuria eroja! Suunnilleen samankokoinen kimpale voi olla uunissa 3-12 tuntia. Ja osa paistaa lihan vedessä ja osa ei. Mielestäni sopivan haasteellisen ja selkeillä ohjeilla varustettu ohje löytyi tästä blogista josta löytyy muutenkin paljon hyviä reseptejä. Olen seurannut ohjetta aika orjallisesti koska halusin ottaa varman päälle ja seuraavalla kerralla voi sitten lähteä soveltamaan :) Ja tästä tuli todellakin tosi onnistunut ja murea sika! Kaiken vaivan väärti!

Homma lähtee mausteseoksen valmistamisella.

minä vähensin reseptistä suolan puoleen koska käsissäni oli porsaan suolalapa n.1,5kg.

1 rkl juustokuminaa
1 rkl mustapippuria
1 rkl chilijauhetta
1 rkl paprikajauhetta
1 rkl cayannepippuria
1 rkl sipulijauhetta
1 rkl valkosipulijauhetta
1/2 rkl suolaa
1 dl fariinisokeria

Marinadi

1/2 dl suolaa
1 dl sokeria
2 l vettä
3 rkl tekemääsi mausteseos
2 laakerin lehteä

Sokerin ja suolan määrä saattaa jonkin verran hämmästyttää mutta kyseessä on tosiaankin vain marinadi jossa liha lilluu yön yli ja sen jälkeen se kaadetaan pois.

Sekoita mausteet keskenään mausteseokseksi esim vanhassa lasipurkissa. Keitä marinadi kattilassa niin että suola ja sokeri sulavat veteen. Laita sika suljettavaan astiaan ja kaada jäähtyn marinadi astiaan niin että liha peittyy. Sulje astia ja laita jääkaappiin vähintään 8 tunniksi,minulla oli lähes vuorokauden. Muista kääntää liha puolessa välissä.

Ennen paistamista ota sika huoneenlämpöön vähintään tuntia aikaisemmin. Laita uuni kuumenemaan 110°. Pyyhi lihan pinta nukkaamattomalla paperilla ja hiero pintaan tekemääsi mausteseosta. Aseta lihalämpömittari lihan paksuimpaan kohtaan, niin ettei se osu luuhun.
Paista uunin keskitasossa niin kauan että mittari näyttää 93°. Minulla siihen kesti 7 tuntia, jonka jälkeen sammuta uunista lämpö ja anna mittarin lukeman laskea noin 80-75° jolloin lihaa aletaan vasta repiä. Revi liha säleiksi haarukalla tai muulla haluamallasi tavalla. Tähän kuuluisi vielä valmistaa barbequekastike jonka varmasti teenkin seuraavalla kerralla mutta nyt käytin santa marian valmista kastiketta jota sekoitin possuun tuomaan mukavaa savun makua.

Yleisimmin tämä herkku nautitaan hampurilaisen välissä kera coleslawin. Itse nautin possun ranskalaisten ja majoneesin kanssa. Lähdenkin tästä varaamaan aikaa ohitusleikkaukseen. Tässä vielä kuva revitystä possusta. Harmi etten tälläkään kertaa hoksannut ottaa kuvia välivaiheista :)



Tää on niin herkkua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti