sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vuodelle 2014 lupaan...


Vuodelle 2014 lupaan olla armollisempi itselleni ja tehdä enemmän asioita jotka tekevät minut onnelliseksi. Haluan kehittää enemmän keittotaitojani ja tutustua aivan uusiin makumaailmoihin. Tähän mennessä tämä lupaus on lunastettu ihan kohtuullisen hyvin ruoan osalta. Käytiin toissa päivänä synttäri-illallisella Maxillissa. Oli erittäin maittavaa ruokaa ja saatiin maistaa monenlaista kun jaettiin kaikki annokset. Ensimmäistä kertaa maistoin hummeria ja kampasimpukoita, todella hyvää!
Tänään oli myöskin aikaa panostaa ruoanlaittoon pitkästä aikaa. Joulunpyhät istuin valmiissa pöydässä ja vuoden vaihde meni aikalailla nakkien ja perunasalaatin parissa (en halua vähään aikaan edes nähdä nakkeja) ja ollut muutenkin kiireistä. Tänään pyhitin koko päivän kokkailulle! Aamulla leivoin tattarileipää ja iltapäivällä valmistin tuorejuustolla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla täytettyjä broilerinfileitä pekoniin käärittynä ja rucolasalaattia. Tämä ruoka on ollut monesti mielessä ja reseptinkin olen tehnyt valmiiksi mutta nyt vasta sain toteutettua. Maku oli juurikin sitä mitä ajattelinkin, hyvää :)




Pekoniin käärityt täytetyt broilerin fileet

6 suikaletta pekonia
3 kpl broilerin fileitä
yrtti tuorejuustoa
aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina
rucolaa
timjamia tuoreena


Leikkaa fileisiin taskut niin, että suuaukko jää mahdollisimman pieneksi. Täytä taskut tuorejuustolla, tomaateilla ja rucolalla. Kääri fileet pekoniin ja laita päälle oksa tuoretta timjamia. Sulje suuaukko hammastikulla ettei juustot valu ulos. Paista uunissa 200° noin 30min. Valmista sillä aikaa rucolasalaatti.

Rucolasalaatti

1/2 rasiaa rucolaa
aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina
1 pieni makea suippo paprika
viinirypäleitä
fetajuustoa
auringonkukansiemeniä
oliiviöljyä
suolaa
pippuria


Pese rucolat. Paahda auringonkukansiemenet pannulla. Suikaloi paprika ja halkaise viinirypäleet. Murenna feta. Sekoita kaikki aineet keskenään ja valele pinnale oliiviöljyä. Lisää päälle lopuksi jäähtyneet auringonkukansiemenet.  Tässä vaiheessa broileritaskut alkaa olla valmiita. Ja eiku syömään!

Tein myös burgundinpataa joka tällä hetkellä muhii uunissa. Siihen palaan myöhemmin. Heippa!